7.8.2017

Miten siili viettää synttäreitä?


Tasan vuosi sitten sain iloisen viestin viiden siilivauvan syntymisestä kasvattajalta, johon olin jo aikaisemmin ollut yhteydessä. Pienet olivat vasta muutaman päivän ikäisiä, joten kuvia ei vielä hetkeen ollut luvassa, mutta innostus oli silti jo katossa - joku niistä tulee meille! Yksi niistä  juosta vipeltää hirveää vauhtia ympäri asuntoa tutkien tälläkin hetkellä.

Torstaina juhlittiin siis Neldan 1v synttäreitä banaani-torakka-jauhomatokakun kera! Alunperin suunnittelin isompiakin juhlia, mutta ne sitten jäi. Onneksi siili oli tyytyväinen näinkin (etenkin kun pakolliset valokuvaukset oli hoidettu alta pois).

Vuoden aikana tuosta piikkitaatelista on kasvanut ainakin hyvin itsepäinen ja utelias tyyppi. Ennätys juoksupyörässä yön aikana on nelisen kilsaa, mutta hauskempaa on kun saa juosta vapaana etsimässä uusia hajuja vaahtisteltavaksi. Yleensä kelpaa rapsutukset ja hellyys, mutta joskus saan vastaani vihaisesti tuhisevan ja pomppivan piikkipallon - onneksi "hyvä ruoka, parempi mieli" pätee aina. Parasta on ehkä kiipeily esimerkiksi selkää pitkin olkapäälle, yli 40cm aitauksen ylitse ja reppujen sisään. Lähes kaikki tarjottu ruoka uppoaa alta aikayksikön ja uudet ihmiset on mielenkiintoisia, vaikka niille pitää muistaa välillä vähän tuhistakin. Olisi hauska kuulla Neldan sisarusten kuulumisia ja kyselinkin Facebookin siiliryhmästä, löytyykö sieltä heidän orjiaan.

2 kommenttia:

  1. Komeita juhlapotretteja 1-vuotiaasta!
    Onko siili lemmikkinä seurallinen? Ilmeisesti hän ainakin tykkään kulkea selkää pitkin. Jotenkin ajattelen että kaikki siilit ovat niin arkoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu paljon luonteesta ja siitä, kuinka paljon siiliä on pienestä asti käsitelty. Nelda on kyllä saanut paljon kehuja juuri rohkeudestaan ja uteliaisuudestaan uusia ihmisiä kohtaan! Monet sanoo, että siili ei ihmisen seuraa kaipaa, mutta itse haluan uskoa toisin, kun toinen kiipeää syliin kesken jokailtaisen juoksurallin..<3

      Poista