26.7.2017

Uusi aikakausi


Tämä kirjoitus on hautunut luonnoksissa pienen ikuisuuden, sillä vaikka postauksen tekeminen tuntui alkuun hyvältä, jossain vaiheessa sen julkaisu alkoikin pelottaa. 
Mitä muut ajattelee, miten tuon asian esille, miten kunnioitan molempien yksityisyyttä. 
En ole tämän blogin puolella tainut jakaa mitään kovin henkilökohtaista - toisaalta haluaisin, toisaalta tiedän olevani vielä ehkä liian haavoittuva monien asioiden julki tuomiseen. 
En aio ainakaan vielä käydä kovin syvällistä pohdintaa, mutta haluan kuitenkin, vihdoin ja viimein, kertoa tästäkin asiasta täällä - onhan tämä yksi elämäni isoimmista muutoksista.


Me ollaan Petruksen kanssa erottu kesäkuun alussa, ja itse muutin reilu kuukausi sitten Haagasta uusiin maisemiin. Ollaan edelleen hyvissä väleissä ja toivon, että pystytään olemaan kavereita jatkossakin. Yli neljä vuotta on pitkä aika, ja siinä ehtii tutustua toiseen ihan kunnolla - ja huomaamaan, että ehkä me tahdotaankin liikaa eria asioita elämältä, niin tässä hetkessä kuin tulevaisuudessakin. En aio poistaa vanhoja postauksia, joissa Petrus esiintyy ja on mukana, koska hän oli ja on edelleen iso osa mun elämää ja aikuiseksi kasvamista. Olen todella kiitollinen Petrukselle kaikista yhteisistä muistoista ja siitä, miten meidän suhde kesti todella rankkoja ja vaikeita asioita. Me tehtiin paljon työtä Meidän eteen, enkä suostu uskomaan, että nyt se kaikki työ olisi heitetty hukkaan, vaan että me molemmat ollaan opittu paljon tulevaisuuden varalle.

Fiilikset on heitelleet laidasta laitaan. Hetken on helpottunut olo, seuraavaksi iskee hirveä ikävä. Sitten huomaan innostuvani kaikesta uudesta ja silti välillä yhä mietin, tuliko tehtyä kamala virhe - ja koko ajan kuitenkin tiedän, molemmat tiedetään, että tämä oli ainoa oikea ratkaisu eikä sitä olisi voinut enää pitkittää. Eikä tämäkään ole lopullista, voidaanhan me palata aina vielä yhteen, jos se tuntuu oikealta.


Mun kesä on koostunut tähän asti siis purjehtimisen, yhteisten mökkiviikonloppujen ja pitkien pyöräretkien sijaan yksin matkustamisesta, uusiin ihmisiin tutustumisesta ja uuteen kotiin sopeutumisessa - mikä ei ole ollut huono vaihtoehto sekään.

Tulen vielä jatkossakin pohtimaan eroon, sinkkuelämään ja uusiin unelmiin liittyviä asioita paljon - katsotaan, uskallanko jakaa niitä täälläkin.