15.9.2017

30 päivää & 30 haastetta

Kuvahaun tulos haulle itsensä haastaminen

Pari viikkoa sitten sain ystävältäni viestin, että hänen perustamansa haasteryhmä starttaa taas - juuri sinä päivänä. 
Olin kyllä aiemmin miettinyt, että seuraavalle kierrokselle voisin jopa osallistua, mutta nyt kun mahdollisuus tuli yllättäen, teki mieli vain perääntyä. Uusia ihmisiä, vaikeiden asioiden kohtaamista, avoimuutta - ei kiitos, ei tähän hetkeen. 
Sitä paitsi olin töissä, en edes ehtisi vaikka tahtoisin, sori, ehkä ensi kerralla?

Sitten pääsinkin töistä reilusti aiemmin. Ehtisin helposti pyöräillä tapaamispaikalle jos haluaisin. Mietin, että eihän seuraaville kerroille ole mikään pakko osallistua, voinhan käydä paikalla katsomassa - onhan se melkein kotimatkan varrellakin.

Menin - ja jäin.


Pian pieniin päivittäisiin haasteisiin jo melkein koukuttui ja pidempiin projekteihin sai uutta puhtia, kun onnistumisista sai kertoa muillekin. On ollut inspiroivaa kuulla päivittäin muiden onnistumisista ja saanut uusia ideoita itselleenkin.

Tähän mennessä olen esimerkiksi aloittanut taas pitkän kesän tauon jälkeen salilla käymisen, saanut rohkeutta ottaa puheeksi hankalia asioita ihmissuhteissa ja antanut mahdollisuuksia uusille asioille, vaikkei ne tuntuisikaan mukavilta (mutta josta tiedän mahdollisesti hyötyväni suuresti). Olen alkanut pitämään tarkempaa kirjaa ruokamenoista ja pyrkimään käyttämään tuotteita, joita kaapista jo löytyy. Olen ilmoittautunut muutamille itsensä kehittämiseen ja itsetuntoon liittyville luennoille ja ostanut pari nettikurssia valokuvaukseen ja kuvanmuokkaukseen liittyen. Olen yrittänyt ja jopa onnistunut olemaan miellyttämättä muita sen sijaan, että olisin ehkä kiva mutten viihtyisi itse enää niin hyvin. Olen altistanut itseäni vaikeille asioille, joissa riski epäonnistumiselle tuntuu isommalta kuin onnistuminen (ja kohdannut molemmat lopputulokset).

Viime tapaamisen jälkeen päätin, että paneudun tällä viikolla joka päivä vähintään yhteen self help- artikkeliin. 
Heti maanantaina luin Anna Taipaleen tekstin hukassa olemiselle  (Olen ollut nyt pari päivää ihan älyttömän inspiroitunut tästä naisesta, jonka luentoa itsensä rakastamisesta olin lauantaina kuuntelemassa ja jonka uuden kirjankin ostin - sekin oli oma haastensa). Lisäksi olen lukenut useampia Steve Pavlinen artikkeleita, joita löytyy blogista jopa muutaman kirjan verran. Ja tavoite kolmesta treenikerrasta per viikko täyttyi jo eilen!

Osa näistä asioista ovat sellaisia, joiden tekemistä olen miettinyt pidempään, mutta joissa on kuitenkin tuntunut olevan jokin estämässä. Osa taas sellaisia, jotka olen päättänyt tehdä hetken mielijohteesta (mutta joihin en ilman tätä haastetta olisi ryhtynyt), osasta olen saanut inspiraation muiden haasteista ja onnistumisista.
Tapaamiset eivät todellakaan ole olleet itselleni helppoja, ja viimeksi tänään mietin, jätänkö koko homman kesken.
 Tunnen itseni säälittäväksi muiden isompien ja vaativampien haasteiden edessä - vaikka tietenkin jokaisen tie onkin omanlaisensa ja minun haasteeni minulle... no, haasteita. Voisin kirjoittaa toisenkin tekstin aiheesta parin viikon päästä, kun tämä intensiivikurssi on käyty läpi. Luulen kyllä jo nyt jatkavani tätä tapaa jatkossakin ja odotan mielenkiinnolla, mitä kaikkea sitä itse ja muut keksivät vielä loppuajaksi.



28.8.2017

oi Berliini! | 2 |

Yksi ehdottomasti mieleenpainuvimmista kokemuksista matkalla oli tutustuminen vanhaan Itä-Berliiniläiseen huvipuistoon. 32 vuoden ajan Spreepark tarjosi huvia jopa 1,5 miljoonalle kävijälle, mutta suurien velkojen takia se lopulta suljettiin vuonna 2001. Alueelta löytyy tuhopoltoista huolimatta joitakin laitteita (harmittaa edelleen, että ei tullut kierrettyä kunnolla koko aluetta kiinnijäämisen pelon takia). Muutamien vuosien ajan puistoon tehtiin opastettuja kierroksia, mutta nekin on lopetettu. Sopimuksen mukaan alueen on oltava huvipuistokäytössä vuoteen 2061 asti - saa nähdä, löytyykö innokasta huvipuiston pitäjää vai valtaako luonto puiston kokonaan.

Alueelle on tosiaan virallisesti kiellettyä mennä, josta muistuttaakin parin metrin välein olevan varoituskyltit. Jos kuitenkin uskallat kiipeillä aidan yli tai ryömiä sen ali ja pitää silmällä alueella harvakseltaan partioivia vartijoita, niin tässä on paikka, jonne ehdottomasti kannattaa mennä!

 

14.8.2017

oi Berliini! | 1 |


Olin jo jonkin aikaa suunnitellut haluavani tehdä pienen Euroopan reissun kesän aikana, mutta yksin lähtö jännitti vähän liikaa. Onneksi satuin mainitsemaan tästä ystävälle, joka innostui ja matkat varattiin jo samana iltana. Heinäkuussa tulikin vietettyä viikko Berliinissä, joista neljä ensimmäistä päivää ystävän kanssa ja loppuviikon sain kokea yksin matkustamisen ilot ja surut - tämä järjestely oli paras mahdollinen, sillä nyt seuraavalla kerralla matkaa itsekseen suunnitellessa on luottoa itseensä ja pärjäämiseensä paljon enemmän.

Berliini yllätti monella tapaa. Sitä ei voi sanoa erityisen kauniiksi, mutta sitäkin mielenkiintoisammaksi kyllä. Vaikka tiesin tämän miljoonakaupungin koostuvan toista sataa eri kansallisuutta edustavista ihmisistä, yllätti katukuvassa silti  kaikki se värikkyys ja monimuotoisuus.
Vegaanina kaupungissa on siinä mielessä hankala olla, että suppeampiin (joskin koko ajan huimaa vauhtia paraneviin!) Suomen valikoimiin tottuneena iskee helposti valinnanvaikeus niin ravintoloissa kuin kaupoissakin. 

 

Muutamia tärppejä heti postaussarjan alkuun (näitä tulee ehkä mieleen lisää myöhemmin):

  • Harvassa paikassa käy kortti, joten käteistä kannattaa olla aina mukana. Äläkä saa sydänkohtausta, kun automaatti imaisee kortin sisäänsä, se on tarkoitus (onneksi en ollut yksin, kun nostin ekaa kertaa käteistä). 
  •  Liikkuminen onnistuu julkisilla sujuvasti tiheiden vuorovälien ja hyvien opasteiden avulla. Itse ostin viikon lipun, jolla sai suhata niin metroilla, junilla, busseilla kuin ratikoillakin rajattomasti ja joka maksoi noin 30 euroa. Välimatkat Berliinissä on isoja - luulimme varaneemme majoitukset läheltä keskustaa (siltähän se kartassa näytti!), kun matkaa oli todellisuudessa kymmenisen kilometriä. Eli sille lipulle tosiaan tulee käyttöä. Kaupunkifillareitakin näkyi paljon, mutta niitä ei tullut itse tällä kertaa kokeiltua.
  • Toki myös ympäri ämpäri kävelykin on kivaa, ja välillä voi istua levähtämään johonkin puistoon eväiden kanssa. Pyöri muuallakin kuin Alexanderplatzin kupeessa!
  • Viini (tai mikä tahansa alkoholipitoinen juoma) on halpaa ja sitä saa kätevästi ruokakaupoista ympäri vuorokauden. Löysin hyvän vegaanisen viinin, joka oli vähän kalliimpi - kolme euroa. Ikävä kaupunkia melkein yksin tämän asian takia.
  • Teknobileet. Vaikket olisi teknon ylin ystävä, kokeile silti. Harva katuu. Monet klubit tykkää päästä porukkaa sisään naaman perusteella, joten siisti pukeutuminen ja suht selvänä olo (tai siltä vaikuttaminen) on aika jees.  

Teen tosiaan useamman (en osaa vielä ennustaa montako, riippuu kuvien määrästä) postauksen tässä lähiviikkojen kuluessa, joten pysy kuulolla. Tässä vaiheessa ehtii vielä hyvin esittämään toiveitakin, jos jostain asiasta erityisesti kiinnostaisi lukea!


7.8.2017

Miten siili viettää synttäreitä?


Tasan vuosi sitten sain iloisen viestin viiden siilivauvan syntymisestä kasvattajalta, johon olin jo aikaisemmin ollut yhteydessä. Pienet olivat vasta muutaman päivän ikäisiä, joten kuvia ei vielä hetkeen ollut luvassa, mutta innostus oli silti jo katossa - joku niistä tulee meille! Yksi niistä  juosta vipeltää hirveää vauhtia ympäri asuntoa tutkien tälläkin hetkellä.

Torstaina juhlittiin siis Neldan 1v synttäreitä banaani-torakka-jauhomatokakun kera! Alunperin suunnittelin isompiakin juhlia, mutta ne sitten jäi. Onneksi siili oli tyytyväinen näinkin (etenkin kun pakolliset valokuvaukset oli hoidettu alta pois).

Vuoden aikana tuosta piikkitaatelista on kasvanut ainakin hyvin itsepäinen ja utelias tyyppi. Ennätys juoksupyörässä yön aikana on nelisen kilsaa, mutta hauskempaa on kun saa juosta vapaana etsimässä uusia hajuja vaahtisteltavaksi. Yleensä kelpaa rapsutukset ja hellyys, mutta joskus saan vastaani vihaisesti tuhisevan ja pomppivan piikkipallon - onneksi "hyvä ruoka, parempi mieli" pätee aina. Parasta on ehkä kiipeily esimerkiksi selkää pitkin olkapäälle, yli 40cm aitauksen ylitse ja reppujen sisään. Lähes kaikki tarjottu ruoka uppoaa alta aikayksikön ja uudet ihmiset on mielenkiintoisia, vaikka niille pitää muistaa välillä vähän tuhistakin. Olisi hauska kuulla Neldan sisarusten kuulumisia ja kyselinkin Facebookin siiliryhmästä, löytyykö sieltä heidän orjiaan.

26.7.2017

Uusi aikakausi


Tämä kirjoitus on hautunut luonnoksissa pienen ikuisuuden, sillä vaikka postauksen tekeminen tuntui alkuun hyvältä, jossain vaiheessa sen julkaisu alkoikin pelottaa. 
Mitä muut ajattelee, miten tuon asian esille, miten kunnioitan molempien yksityisyyttä. 
En ole tämän blogin puolella tainut jakaa mitään kovin henkilökohtaista - toisaalta haluaisin, toisaalta tiedän olevani vielä ehkä liian haavoittuva monien asioiden julki tuomiseen. 
En aio ainakaan vielä käydä kovin syvällistä pohdintaa, mutta haluan kuitenkin, vihdoin ja viimein, kertoa tästäkin asiasta täällä - onhan tämä yksi elämäni isoimmista muutoksista.


Me ollaan Petruksen kanssa erottu kesäkuun alussa, ja itse muutin reilu kuukausi sitten Haagasta uusiin maisemiin. Ollaan edelleen hyvissä väleissä ja toivon, että pystytään olemaan kavereita jatkossakin. Yli neljä vuotta on pitkä aika, ja siinä ehtii tutustua toiseen ihan kunnolla - ja huomaamaan, että ehkä me tahdotaankin liikaa eria asioita elämältä, niin tässä hetkessä kuin tulevaisuudessakin. En aio poistaa vanhoja postauksia, joissa Petrus esiintyy ja on mukana, koska hän oli ja on edelleen iso osa mun elämää ja aikuiseksi kasvamista. Olen todella kiitollinen Petrukselle kaikista yhteisistä muistoista ja siitä, miten meidän suhde kesti todella rankkoja ja vaikeita asioita. Me tehtiin paljon työtä Meidän eteen, enkä suostu uskomaan, että nyt se kaikki työ olisi heitetty hukkaan, vaan että me molemmat ollaan opittu paljon tulevaisuuden varalle.

Fiilikset on heitelleet laidasta laitaan. Hetken on helpottunut olo, seuraavaksi iskee hirveä ikävä. Sitten huomaan innostuvani kaikesta uudesta ja silti välillä yhä mietin, tuliko tehtyä kamala virhe - ja koko ajan kuitenkin tiedän, molemmat tiedetään, että tämä oli ainoa oikea ratkaisu eikä sitä olisi voinut enää pitkittää. Eikä tämäkään ole lopullista, voidaanhan me palata aina vielä yhteen, jos se tuntuu oikealta.


Mun kesä on koostunut tähän asti siis purjehtimisen, yhteisten mökkiviikonloppujen ja pitkien pyöräretkien sijaan yksin matkustamisesta, uusiin ihmisiin tutustumisesta ja uuteen kotiin sopeutumisessa - mikä ei ole ollut huono vaihtoehto sekään.

Tulen vielä jatkossakin pohtimaan eroon, sinkkuelämään ja uusiin unelmiin liittyviä asioita paljon - katsotaan, uskallanko jakaa niitä täälläkin.