13.10.2015

MUSICAL MONTH : You Learn & Ungettable

Niin mikä ihmeen Musical Month?
Facebookin kynsikoristelut -ryhmässä tuli puhetta,
olisiko joukossa kiinnostuneita lähtemään mukaan
eräänlaiseen musateemahaasteeseen.
 Olihan meitä, ja muutaman naisen porukassa suunniteltiin
sitten säännöt ja aikataulut haasteelle, ja tässä tulee ensimmäinen osa
(itseltäni sopivasti vähän myöhässä)

Ideana on siis se, että jokainen meistä neljästä valisee kaksi kappaletta;
vanhemman ja uudemman. Kappaleet julkistetaan alkuviikosta ja viikonloppuna kynsikuvat julkaistaan.
Jokaisella on siis oma viikkonsa ja ensimmäiset biisit valitsi Jenni.

Pää lyö tyhjää, luen kappaleen sanoituksia ja tuijotan musiikkivideota vuorotellen.
Lopulta turhauduin ja aloin vaan lakkailemaan biisin soidessa taustalla.
Tämä tuntuu melkein kuin jonkinlaiselta kuvataideterapialta, heh! 
Näistä kynsistä ei todellakaan voi arvata, mikä kappale näiden taustalla on, 
mutta menkööt. Biisistä kynsien keksiminen on yllättävän vaikeaa..!

Pohjalle lakkasin kerroksen Ginan valkoista, leimasin kuviot MoYoun Pro Collection 05
 -laatasta ja värittelin O.P.I:n Sheer Tintseillä. Nopeaa, yksinkertaista eikä mitenkään silmiä hivelevä lopputulos.



Toinenkaan kappale ei kyllä varsinaisesti kynsistä näy, mutta yritin kuitenkin saada luotua jotain
sellaista, millaisen fiiliksen kyseinen kappale itselleni toi. Vähän synkkää ja surullista siis.

Ginan valkoinen pääsi näissäkin käyttöön, samoin O.P.I:n Embrace the Gray ja Cement the Deal.
 Leimat ovat samasta MoYoun Pro Collection 05 -laatasta. 
Näistä sentään tykkäsin, liuku onnistui kivasti ja nuo sulat sopivat kivasti yhteen sen kanssa.

Mitähän keksin seuraavista kappaleista tälle viikolle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti